0500 352 038 reijo@reijoruohola.fi

Lietteenkuivausruuvi poistaa lietteestä ylimääräisen nesteen. Tällä ratkaisulla Toivakan jätevedenpuhdistamon lietteen kuljetus- ja käsittelykustannukset putoavat alle puoleen entisestä.

Toivakan jätevedenpuhdistamon lietteenkuivaus laitettiin kuntoon parhaan ammattilaisen kanssa.

Toivakan kunnan jätevedenpuhdistamolta puuttui toimiva lietteenkuivaus. Lietteet toimitettiin rekkakyydeillä Jyväskylään jatkokäsittelyä varten kolme kertaa viikossa.

Toivakan kunnan tekninen johtaja Jukka Paalanen lähti selvittelemään, mitä asialle voisi tehdä ja mitä se maksaisi. Konsulttiyritys oli jo tehnyt alustavia suunnitelmia ja laskelmia. Sitten sattuma astui peliin.

”Työpöydälle oli tullut nippu postia, joukossa oli Reijo Ruoholasta kertova artikkeli. Hän oli tehnyt vastaavan järjestelmän Hartolaan. Soitin Reijolle, kiinnostaisiko häntä tällainen. Siitä se sitten lähti”, Paalanen muistelee yhteistyön alkua.

Yhteistyö reippaasti käyntiin

Katselmus Reijo Ruoholan kanssa sovittiin paikan päälle. Hän katsoi kokonaisuuden ja mitä uudistuksessa tarvitsee ottaa huomioon. Seuraavaksi Repe laati hankinta-asiakirjat, joiden myötä aloitettiin urakan kilpailutus.

”Olin alustavia hintoja kysellyt suunnasta jos toisesta, mutta saanut aivan eri luokkaa olevia tarjouksia. On ollut hyvä homma Toivakalle, että juuri Reijo Ruohola saatiin mukaan.”

Hankinta-asiakirjojen laadinnassa kokemus on tärkeää, jotta kaikki projektissa tarvittava tulee huomioiduksi ja vastuukysymykset ovat selviä jatkossakin.

”Olen rakennuttanut melko paljon ja tiedän, että silti usein ulkopuolelle jää asioita, joita ei pysty urakka-asiakirjoissa huomioimaan. Tässä kohteessa lisätyöt jäivät todella vähälle. Tuo pieni osa-alue oli jo etukäteen tiedossa ja että se kannattaa hoitaa erillishankintana.” 

Ammattilaisen kanssa se vaan sujuu

Tekninen päällikkö luonnehtii Reijo Ruoholaa laitosuudistuksessa viimeisen päälle ammattilaisena.

”Hän puhuu sitä kieltä urakoitsijoiden kanssa mitä pitää puhua. Kun sähköjä uusittiin, hän katsoi, että kaikki toimii kuten pitääkin.”

Jätevedenpuhdistamon lietteenkuivauksen uudistus aloitettiin helmikuussa 2020 ja luovutus oli saman vuoden marraskuussa. Yhteistyötä vanhemman asiantuntijan kanssa Jukka Paalanen kuvailee helpoksi. Palvelu on henkilökohtaista. Kysymykset voi esittää yhdelle taholle ja niihin tulee vastaus.

”Siitä ei olisi tullut mitään ilman Reijon apua. Hänestä on ollut valtava hyöty.”

Kokonaishankinta jäi kunnalle edulliseksi. Takaisinmaksuaika on vain seitsemän vuotta. Toivakan kunnan tekninen päällikkö Jukka Paalanen on hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Yhteistyö Reijo Ruoholan kanssa jatkuu tulevaisuudessakin vastaavissa kysymyksissä.

”Reijo on ollut tosi kustannusystävällinen vaihtoehto Toivakan kunnalle. Hänestä on ollut valtava hyöty”.

×

Voinko olla avuksi?

Suora linja Reijo Ruoholalle palvelee WhatsApin käyttäjiä. Voit myös lähettää viestin 0500 352 038 tai sähköpostia reijo@reijoruohola.fi.

× WhatsApp Reijo